Mahalo and Aloha!

Kauan odotettu päivä koitti lopulta ja Amerikan komennus saatiin koulun osalta paketoitua. Viimeinen viikko oli ehkä tähän astisen koulu-uran työntäyteisin, joka päivälle riitti palautettavia kurssitöitä ja tenttejä ja pitipä siinä lomassa asuntokin tyhjentää. Hommaa siis riitti ja yöunet jäivät vähiin. Kiirettä lisäsi heti viimeistä tenttiä seuraavalle päivälle varattu Havaijin matka, jota henkilökohtaisesti olin odottanut kuin kuuta nousevaa. Waikiki Beachin palmujen alla loikoilu kun tuntui melko kaukaiselta utopialta syksyn työtaakan keskellä.

Viimeisenä päivänä itselläni oli siis yksi kirjallinen raportti palautettavana, yksi paneelikeskustelutyyppinen loppuistunto ja suhteellisen vaativa (ainakin jenkkien mittapuulla) tentti sekä tavaroiden siirtäminen Juuson vuokra-asuntoon. Tunsin huolta ja syyllisyyttä siitä etten ehtisi sanoa hyvästejä kaikille syksyn aikana tapaamillemme kavereille, joiden kanssa oli ollut tarkoitus lähteä illalla viettämään pienimuotoisia koulun päättäjäisiä. Lentokentälle lähdimme loppujen lopuksi lähes suoraan baarista; en tiedä kenen (Syrjäsen) idea oli ottaa aamuyön epäinhimillisimpään aikaan starttaava lento. No, koneeseen ehdittiin ja haikean illan aikana saatiin vielä kerättyä ainakin suurin osa tutusta vaihtarijengistä yhteispotrettiinkin.

                                                                   

                                                         

Havaijille saavuttuamme huomasimme ettei spontaani seikkailijan lähestymistapa ole aina se suositeltavin: Honolulussa olimme lievästi sanottuna monttu auki ilman hotellivarauksia, nettiyhteyttä ja pienintäkään aavistusta oikeastaan yhtään mistään.  Taksiin oli hypättävä ja lopulta päädyimme valitsemaan summan mutikassa hotellin joka näytti siedettävältä niin siisteyden kuin hinnankin puolesta. Hintataso muuten on todella korkea, esimerkiksi hotellit tuntuvat olevan melkein tuplasti kalliimpia kuin esimerkiksi Las Vegasissa. Sama juttu kaupoissa, deodorantti jäi ostamatta kun emme viitsineet maksaa 8 dollaria pienestä suihkepullosta.

Jutia lainatakseni: nyt voi...naattia.

Näppärä tapa liikkua Honolulussa on vuokrata polkupyörä. Syrjänen erehtyi yrittämään ns. kiinteää mallia.

Alun perin tarkoitus oli viipyä kuusi päivää ja häipyä varaamamme meno-paluulipun jälkimmäisellä puoliskolla takaisin Los Angelesiin. Jossain vaiheessa aloimme kuitenkin myös harkita jäävämme pidemmäksi aikaa saarille ja kylmästi jättävämme 400 dollarin paluuliput käyttämättä, olemmehan kuitenkin upporikkaita opiskelijoita joille raha kasvaa puussa. Jätimme idean toistaiseksi hautumaan ja vuokrasimme auton pariksi ekaksi päiväksi, jotka päätimme joka tapauksessa viettää Oahun saarella. Asuimme siis hotellissa Honolulussa, josta kyllä on eksotiikka kaukana. Kaupunkia ei erota muista turistirysistä juuri mitenkään, Kanarialla en ole ikinä käynyt mutta uskoisin näkymien olevan aika vastaavanlaiset. Tästä syystä itse olin hyvinkin halukas lähtemään pienemmille saarille katselemaan tulivuoria ja edes hieman koskemattomampaa luontoa.

Vatsan kasvatus osa 1000.

Hyvin pian huomasimme ettei Havaijin lomamme varsinaisesti ole onnellisten tähtien siunaama. Keli oli hyvin suomalainen eli vettä tuli kuin Esteri...stä, lunta ei onneksi sentään näkynyt. Paikallinen väestö ei myöskään tuntunut ottavan meitä vastaan kovin lämpimästi, asiakaspalvelun taso on käsittämättömän heikko ja ihmiset suorastaan töykeitä. Tämän lisäksi hotellien, ravintoloiden ja vähän kaiken taso oli melko heikko: hotellissa oli todella surkea nettiyhteys joka toimi vain pikkuisessa aulahuoneessa, suihku tulvi tulossa olevan viemärin vuoksi eikä yhdessäkään ravintolassa ole esimerkiksi WC:tä. Hintatason huomioon ottaen aika heikko esitys siis. Kaiken huippu oli autovuokraamo, joka kylmästi vedätti meiltä rahaa kahdesta gallonasta bensaa, jotka juuri hetkeä aiemmin piripintaan täyttämästämme tankista muka puuttuivat. Kahdeksan litran vajauksen luultavasti olisimme huomanneet. Vuokraamon herrojen kanssa keskustellessamme totesimme kuitenkin olevamme melko aseettomia, 13 dollarin vuoksi emme kuitenkaan lakimiestä viitsineet lähteä etsimään. Juuri tämä vähän kaikessa näkyvä avoin kuluttajan huijaaminen on ärsyttänyt koko syksyn ajan, ja saa koko valtion tuntumaan jonkin sortin kehitysmaalta. Näiden vastoinkäymisten ja huonosti laatimiemme (ts. olemattomien) matkasuunnitelmien lannistamana päätimme palata Los Angelesiin alkuperäisen suunnitelman mukaisesti ennen joulua. Totesimme Syrjäsen kanssa että vaikka häämatkalle voisi sitten suunnata Mauin, Kauain ja Big Islandin saarille. Ja

selvennykseksi todettakoon siis että näitä matkoja emme siis Syrjäsen kanssa (ainakaan toivottavasti) tee yhdessä. Vaikkakin hotellin pikkolo tarjosi meille varastohuoneessa lojuvaa hääpukua matkatavaroitamme noudettaessa =)

Tätä tekstiä naputeltaessa kello on aikavyöhykkeestä riippuen joko 0.45 tai 2.45, ja sijaintimme jossain Tyynen Valtameren yllä. Los Angelesin lentokentälle pitäisi laskeutua kolmen tunnin päästä. Toivottavasti Losissa ei ole kovin kylmä, sillä itse onnistuin antamaan laukkuni lähtöselvitykseen ennen kuin olin saanut kaivettua pitkähihaista ja –lahkeista vaatetta sieltä mukaan. Jouluiselle LAXin kentälle laskeutuu siis hyvinkin kevyesti pukeutunut suomalainen. Koitetaan muistaa lisätä valokuva jälkikäteen. Mahtaa olla toppatakkeihin kääriytyneillä jenkeillä ihmettelemistä kun allekirjoittanut pelmahtaa koneesta sandaaleissa, uimashortseissa ja neonkeltaisessa Aloha Hawaii- t-paidassa =)

Paratiisi maan päällä, kuten paikalliset kehuvat.

Havaijin luontoa ei ole ihminen ehtinyt saast...SYRJÄNEN!!!

Viimeinen viikko & lähtöseremonia

Tenttiviikko on täällä täydessä vauhdissa. "Black Monday" on nyt suoritettu ja enää olisi yksi ainoa tentti jäljellä, jonka jälkeen voi pistää koulun dörtsit toviksi kiinni. Meidän tahkoessa koulua paikalliset huhkivat jouluvalaistusten kanssa. Muutenkin joulun läheisyys alkaa näkymään kaikkialla. Ensimmäiset joulukoristeet tulivat tosiaan kauppoihin ja talojen pihoihin välittömästi Halloweenin jälkeen. Jouluvalaistukseen kyllä panostetaan täällä kyllä keskimäärin enemmän kuin Suomessa.

Tänään meillä vaihto-opiskelijoilla oli lähtöseremonia, jonka oli järjestänyt koulun kansainvälisistä asioista vastaava henkilökunta. Tilaisuus keskittyi muutamiin kansaivälisyyttä käsitteleviin puheisiin sekä yleisellä tasolla kuluneeseen syksyyn. Puheiden jälkeen olikin sitten vuorossa todistusten jakaminen. Todistusten lisäksi saimme vielä valita yhden CSUF:n logolla varustetun artikkelin kotiin vietäväksi. Aika moni näytti päätyvän valinnassaan beigeen T-paitaan.

Kokonaisuutena seremonia oli kuitenkin huomattavasti pienempi kuin saapumisseremonia elokuun loppupuolella. Tästä huolimatta saimme kyllä jälleen kerran erinomaiset sämpylät koulun puolesta. Ruuastahan tässä maassa ei pihistellä!

Viimeistä luentoviikkoa viedään!

Joulukuuta on eletty kohta viikon verran ja ulkona edelleen melko lämmin ilma. Täytyy todeta, että yöt ovat kyllä viileitä. Tuultakin on viime päivinä ollut ihan riittämiin - se siitä Kalifornian lämmöstä tällä erää! Onhan täällä kyllä vielä asteet selkeästi plussan puolella. Ihmeteltiinkin muuten taannoin paikallisten pukeutumiskulttuuria. Sään viiletessä paikalliset ottavat kyllä hupparit, takit ja pipot ahkeraan käyttöön, mutta sandaaleita osa ei kyllä vaihda lainkaan kunnon kenkiin. Aivan totta, osa kävelee täällä rantasandaaleissa eli ns. flip floppeissa! Jännää, koska samanaikaisesti moni kalifornialainen valittaa kylmästä. Tapansa kullakin…

Tosiaan huomenna olisi itselläni viimeiset varsinaiset luennot yliopistolla. Ihan mukava, että loppu alkaa näkyä horisontissa ainakin koulutehtävien osalta. Kavereiden osalta tilanne on toinen. Tuntuu, että vastahan me tänne tulimme tuntematta ainuttakaan ihmistä. Erkanemme lukuisista syksyn aikana tutuksi tulleista kavereistamme jo ensi viikolla! Tämä tulee olemaan varmasti tietyllä tapaa haikea hetki. Olemme molemmat omilla tahoillamme menossa syömään tms. kämppistemme kanssa viimeisenä iltana. Vaihtolukukauden lähentyessä loppuaan vaihtariporukkamme onkin keskustellut mahdollisesta jälleennäkemisestä ”vanhalla mantereella” ensi kesänä. Nähtäväksi jää, mitä tapahtuu tämän osalta.

Ensi viikko lieneekin sitten kiireinen. Itselleni napsahti oikea ”Black Monday” eli maanantaina olisi tiedossa kolme koetta ja keskiviikko-iltana olisi sitten viimeistä kertaa täällä piirreltävä palloja monivalintakokeisiin. Täytyy myöntää, että maanantain jälkeen voi olla hieman väsynyt olo. Näiden kokeiden lisäksi täytyisi vielä ehtiä väsäämään yhtä kurssia LUT:lle. Petrin koerupeama jakautuu hieman omaani tasaisemmin maanantaista torstaille. Toisaalta hänellä on tiedossa muutamat töiden esitykset ja parin laajahkon casen palautukset. Kun nämä työt ja tentit saadaan valmiiksi, voidaankin sitten sanoa CSUF:lle hyvästit ja lähteä kohti Honolulua.

Las Vegas

Vähitellen alkaa olla tämä Thanksgiving-viikko takanapäin. Tekemistä on riittänyt koko viikolle enemmän kuin tarpeeksi ja kokemuksia on kyllä saatu muutamia kiloja lisää. Los Angelesissa ja sen lähiympäristössä pyörittyjen päivien vastineeksi piti lähteä katsomaan, onko ruoho vihreämpää tai onko sitä ylipäänsä ollenkaan Nevadan puolella Las Vegasissa. Keskiviikko-aamuna oli tarkoitus lähteä erään jenkin kyydillä Vegasia kohden, mutta tarkoitukseksi jäi. Alkuviikolla yritimme tuloksetta saada jenkkiä kiinni kysyäksemme tarkemmin lähtöajasta yms. Tiistai-iltana klo 23.00 päätimme sitten vuokrata auton Peten kanssa, kun jenkki näköjään petti lupauksensa. Itse uskon, että kaverille tuli ”pupu pöksyyn”, kun hänen olisi pitänyt lähteä haastamaan Peteä kasinon pelipöytiin. Sen verran hyvin on Pete kaverin lompakkoa keventänyt syksyn aikana Homesteadin laittomalla kasinolla. Autovuokrausepisodin vuoksi lähtömme kohti Las Vegasia myöhästyi muutamalla tunnilla. Matkaan kuitenkin päästiin kohtuullisesti noin klo 10.00.

Las Vegasissa oli tarkoitus tavata ruotsalais-saksalaisia kavereitamme, jotka olivat olleet viikon mittaisella road tripillä. Menetettyjä tunteja yritimme saada takaisin ajamalla ripeästi ilman turhia taukoja Vegasiin. Yritys oli kyllä hyvä, mutta vuokra-automme ei. Autossa ei sikäli ollut mitään teknistä vikaan, mutta pieni bensiinimoottori yhdistettynä neliportaiseen automaattivaihteistoon ei ollut ajettavuudeltaan saati taloudellisuudeltaan mikään ihmeellinen mäkisessä maastossa. Tämä kyseinen kapistus, kun menetti nopeutta väännön puutteen vuoksi ylämäissä niin paljon, että olimme ajoittain melkein rekkojakin hitaampia.

Matkalla pysähdyimme syömään Hesperia nimiseen kaupunkiin, josta löytyi kas kummaa pikaruokaketjujen ravintoloita. Päätimme sitten, että McDonaldsin sijasta voisimme syödä Carl´s Juniorilla. Pete söi totuttuun tapaansa kanaburgerin, jonka kana on kuulemma taivaallista. Itse puolestaan tyydyin Chicken Tendersseihin. Pikaruokaloissa on muuten selkeitä eroja. ”Mäkkäri” on profiloitunut lapsiperheisiin ja jokaisesta ravintolasta löytyy lapsille leikkipaikka pallomerineen. Asiakaskunnan puolesta ehkä myös kookkaimmat ruokailijat olemme tavanneet ”Mäkkärissä”. Carl´s on huomattavasti pienempi ketju, joka on keskittynyt ruskistamaan pihviä vain kalifornialaisten talousalueella. Carl´s burgerit ovat laadultaan mehevämpiä ja raaka-aineet maistuvat tuoreemmilta kuin ”Mäkkärin” vastaavat. Ranskalaisten perunoiden osalta McDonalds vielä kyllä selvän voiton. Perunat ovat suoria ja maukkaampia kuin muilla palvelun tarjoajilla. Palvelun näkökulmasta McDonalds häviää aika rankasti muille. Mm. Carl´silla vuoropäälliköt toimittavat ruokaa pöytään, minkä jaloistaan ehtivät. Toisaalta hintataso Carl´silla on 1-2 dollaria enemmän kuin ”Mäkkärissä”.

Ruuasta takaisin moottoritielle ja nokka kohden Las Vegasia, jonne saavuimme noin klo 17. Hotelli löytyi erittäin helposti. Haimme vastaanotosta huoneen avaimet. Vastaanotto sijaitsi kasinosalin laidalla. Avaimet saatuamme menimme huoneeseen odottelemaan ruotsalaisten ja saksalaisten saapumista syntiseen kaupunkiin. Reilun 45min päästä he sitten soittivatkin meille ja näin meillä oli ryhmä kasassa. Me jaoimme huoneen saksalaisten kanssa ja ruotsalaiset olivat omissa oloissaan viereisessä huoneessa. (Viereisessä kuvassa vähän vertailua pick up vs. city-maasturi)

Tämän jälkeen olikin sitten aika lähteä tutustumaan kaupunkiin ja pelisaleihin. Pete ja muut pokerigurut lähtivät saman tien kohden kasinoa, jossa voiton mahdollisuudet olivat kuulemma parhaat. Itse lähdin Mullerin pojan kanssa katsastelemaan kaupunkia. Hotelliin palattuamme kävimme vielä syömässä. Pokerigurut palasivat kasinolta aamuyön tunteina taskut täynnä rahaa.

Toisena päivänä lähdin käymään autolla Hoover Damilla, jonne on matkaa noin 35 mailia Las Vegasista. Koska jonkun on kuitenkin huolehdittava taloudestamme, Pete päätti lähteä takomaan taaloja ruotsalaisten kanssa. Hooverin pato oli kyllä ihan OK, mutta ei mikään must-see –kohde, jonka takia pitäisi ajaa Nevadan ja Arizonan rajalle asti. Padon ensimmäiset osat on rakennettu 1930-luvulla epäilemättä osana Rooseveltin New Deal –talousohjelmaa. Ottaen huomioon tuon ajan teknisen kehityksen pato on kyllä varmastikin ollut erittäin vaativa rakennusprojekti.

Palattuani takaisin Las Vegasiin menin katsomaan poikien pokeripelejä kasinolle. Herra Mullerin ja Julian kanssa keskityimme kuitenkin täydellisesti tuuriin perustuviin hedelmäpelikoneisiin. Itse voitin $23, jota ahneuksissani lähdin tuplaamaan ja lopulta menetin koko potin. Oma saldoni Vegasin kasinoilta jäikin nollaksi. Mullerin saldo jäi myös pyöreästi nollaan, mutta Julia otti koneesta ulos yli $60. Panokset pokeripöydissä olivat illan aikana meidän hedelmäpelejä suurempia. Ruotsalaiset taisivat menettää ”jokusen dollarin” eikä Petekään saanut ROI-%:aan edellisen illan tasolle.

Seuraavana aamuna lähdettiin takaisin Kaliforniaa ja Fullertonia. Matkalla pysähdyimme erääseen outlet-kylään, koska perjantaina oli ns. Black Friday. Black Fridayna kaupat myyvät tavaraa erittäin halvalla ulos… ainakin periaatteessa. Koska kasinoreissut osoittautuivat Petelle tuottoisiksi, hän päätti toteuttaa unelmansa ja ostaa itselleen oman helikopterin. Valitettavasti tällä kertaa voittorahat eivät kuitenkaan riittäneet oikeaan helikopteriin, mutta uuteen radio-ohjattavaan kuitenkin!!

Happy Thanksgiving!

Kauppisjuppeja.

Kiitospäivän vuoksi tällä viikolla ei järjestetä luentoja ja opiskelijat on päästetty ansaitulle tauolle. Viimeisenä koulupäivänä saatiin monta isoa projektia päätökseen, ja erinäisten ryhmätyöesitysten vuoksi allekirjoittanutkin joutui laittamaan vähän parempaa päälle. Ainakin itselleni lyhyt loma tulee tarpeeseen, työtahti on ollut sen verran kova että ukko alkaa olla finaalissa, myös fyysisesti mutta varsinkin henkisesti.  En tiedä miksi mutta nukkumisesta ei ole tullut mitään oikeastaan koko vaihdossaoloaikana. Koko päivän väsyttää aivan tajuttomasti mutta illalla kun sänkyyn pääsee, ei uni tule silmään moneen tuntiin. Stressillä lienee oma osansa, koulutyön määrä on moninkertainen Suomeen verrattuna. Markkinoinnin kursseilla lähes kaikki isommat työt ovat ryhmäprojekteja, joiden laajuus aiheuttaa harmaita hiuksia ja vaatii välillä työtunteja myöhään yöhön. Muutenkin täällä tuntuu koulutus nojaavan määrään eikä laatuun: esimerkiksi paneelikeskustelujen arvosteluasteikossa tärkein tekijä on kommenttien määrä ja vasta listan viimeisenä tulee kommenttien sisältö.

Mutta asiaan: viikko siis taukoa ja sen vuoksi päätettiin Syrjäsen pojan kanssa lähteä katselemaan vähän naapurikyliä. Koska keskiviikkona pitäisi ehtiä Las Vegasiin, otettiin tämä viikonloppu lyhyen kaavan mukaan ja palasimme yöksi kotiin niin Los Angelesista kuin San Diegostakin. Diegossa keli oli niin huono, ettei ollut juuri väliä kuinka kauan siellä jaksoi maleksia, kun aika meni kuitenkin autossa istuessa. Los Angelesissa ehdimme sen sijaan vähän katsella nähtävyyksiäkin. Tulipa nähtyä julkkiksiakin:  olimme Dr. Philin talon pihalla tutkailemassa karttaa kun mies tuli valtavalla mersulla kadulle. Ei muuta kuin kamera esiin ja kaksi suomalaista paparazzia lähti seuraamaan herran matkantekoa. Kovin kauan emme kuitenkaan kehdanneet ahdistella, tuskin olisimme kuitenkaan kovin hyvää valokuvaa saaneet.

Hollywood-kyltin vierellä oli käynnissä valokuvaussessio, jonka mallina oli ilmeisesti Selena Gomez. Näin päättelimme muiden sivusta seuraajien kommenteista, itse emme neitosen naamaa kovin hyvin tunne vaikka toki olemmekin todellisia Justin Bieberin hardcore-faneja.

San Diego yöllä.

San Diegon reissulta ei jäänyt juuri kerrottavaa lapsenlapsille, mutta onpahan sekin nyt sitten nähty. Maanantaina kävimme vielä parissa eri ostoskeskuksessa shoppailemassa, mutta tällä kertaa Visat selvisivät ilman suurempia kärsimyksiä. Erityismaininta täytyy antaa taksikuski Syrjäselle, joka 23 vuoden iästään huolimatta näyttäisi ajaneen ammatikseen ainakin parikymmentä vuotta. Sen verran näppärästi kaverilla pysyi auto näpeissä näiden miljoonakaupunkien kaduilla, kyyti oli yhtä rentoa kuin meikäläisen ajo Kotkan tyhjillä kaduilla.

Keskiviikkona suuntaamme tosiaan Las Vegasiin, johon olisi tarkoitus tutustua 18-henkisellä suomalais-ruotsalais-saksalais-intialais-jenkkikokoonpanolla. Melkoinen reissu siis lienee luvassa. Toivotaan että Juuso saa meikäläisen pidettyä poissa pokeripöydistä. Muuten tällainen uhkapeliaddikti löytyy nopeasti kasinon keittiöstä tiskaamasta.

Nyt olisi siis tarkoitus hieman latailla akkuja kolmea viimeistä kouluviikkoa varten. Työmäärä näyttää todella pelottavalta, ja pakko tunnustaa että lasken päiviä siihen kun jalat taas koskettavat Helsinki-Vantaata. Tosin jo hieman aiemmin paine hellittää, viimeisten tenttien jälkeen odottaa viikon loma Havaijilla. Olen tehnyt pyhän lupauksen että suurin ponnisteluni tulee tuon viikon aikana olemaan kokistölkin avaaminen. Sitä odotellessa voipi olla ettei tule blogia hirveästi naputeltua. Mikäli meistä ei enää kuulu, olemme todennäköisesti hautautuneet erilaisten markkinointisuunnitelmien alle tai joutuneet ns. pehmustettuun huoneeseen. 

Lännestä ei mitään uutta

Muutama uskomattoman työntäyteinen viikko on taas vierähtänyt. Tuntuu, että viimeiset pari kolme viikkoa ei ole ehtinytkään muuta kuin kouluun liittyviä papereita ja esitelmiä tehdä. Toisinaan koulutöiden ohella on tosin tullut otettua muutama vartti vähän kevyemmin pelaten erilaisia pelejä ylioppilastalolla. Paikalliselta ylioppilastalolta (TSU), kun löytyy pelikonsoleita ja –koneita sekä keilahalli ja biljardipöydät J. Sikäli hyvä, että ei ole tullut aika ainakaan pitkäksi, mutta vähän turhan paljon on kyllä edelleen noita hommia luvassa kahdelle seuraavalla viikolle. Pitkälti nämä suuritöiset paperit ja esitelmät liittyvät markkinoinnin kurssiin, jonka otin ainoastaan sen takia ihan sen takia, että pääsin kuuntelemaan syntyperäisen jenkkiprofessorin tarinointia ja siinä sivussa myös oppimaan vähän lisää markkinoinnista. Eiköhän nämä työt saada kuitenkin tässä parin viikon sisällä jo loppusilausta vaille valmiiksi. Ilma on nyt koulun kannalta suotuisampi, kun päivälämpötila on laskenut karkeasti sanottuna noin 20 asteen paikkeilla. Illat ovat muuten yllättävän viileitä. Paikalliset sanoivat tämän johtuvan ympäröivistä vuorista, joiden seurauksena lämpötila laaksossa laskee suhteessa enemmän. Itsehän en ole Pekka Pouta, mutta selitys riittänee ainakin itselleni.

Viimeisten viikkojen aikana on tosiaan lähinnä tullut vietettyä ”normaalia” elämään. Mitään suurempia matkoja ei ole tullut tehtyä. Koulun ohella on tullut tehtyä pakollisia kauppareissuja. Lisäksi ravintoloissa on käyty syömässä melkein päivittäin ja koulun kahvilassa jo paikallinen kahvilan omistaja heittää juttua mulle, kun paremmallekin kaverilleen aina, kun kyseisessä kahvilassa asioin. On muuten älyttömän hyvää kahvimaitoa kyseisessä putiikissa saatavilla. Tuli ensimmäistä kertaa syötyä myös kouluruokalassa "Gastrossa", jossa saa syödä $9.70 niin paljon, kun jaksaa. Ala carte sisältää, tacoja, pizzaa, hot dogeja, pastaa, spagettia, laajan salaattipöydän, viittä erilaista jälkiruokaa, smoothieita, neljää eri kahvilaatua, kolmea eri kahvimaitoa/-kermaa, sekä laajan sortin erilaisia soft drinkkejä rootbeeriä unohtamatta. Kuva ruokatiskiltä.

Vastapainona tälle mukavalle ja rennolle kahvilan omistajalle törmäsimme viikolla ruokaillessamme aika röyhkeään jenkkiin. Tämä herra X istahti viereiseen pöytäämme tapaamaan kavereitaan tms. Tovin päästä kaveri huutaa viimeistä päivää viereisessä pöydässä omista asioistaan. Ei tässä vielä mitään, mutta muutaman minuutin päästä ks. kaveri sylkee limaisen ja räkäpainotteisen klimpin muutaman sentin päähän ruokailevan Vatasen jaloista. Siinä sitten pääsi meiltä molemmilta muutaman mielenkiintoinen kommentti kaverista. Suomenkielellä on hyvä näissä tilanteissa kommentoida, kun kukaan ei ymmärrä - ainakaan toivottavasti!!

Liikuntaa on kyllä tullut harrastettua erittäin kiitettävästi. Itse olen käynyt noin kolme kertaa viikossa juoksemassa ”Mountain View:n” -kierroksen, joka parantaa tehokkaasti aerobista kuntoa. Harjoituksen kesto on noin 45 minuuttia, joista 20 minuuttia juostaan ylämäkeä vastaan. Juoksemisen lisäksi on vielä tullut käytyä yhdestä kahdesta kertaan kuntosalilla vähän treenaamassa. Oli muuten blogin toinen jäsen mukana tuolla salilla yhtenä iltana, kun käytiin vähän hakemassa motivaatiota näihin ”markkinoinnin ihanaakin ihananpiin papereihin”. Salireissu oli hyvä ja sykkeestä päätellen toinen bloggari löysi uuden harrastuksen... xD

Viime viikolla osallistuimme toiseen promotilaisuuteen, jotta saisimme sinne Lappeenrantaan nyt jonkun jenkin lähtemään. Jaettiin eri luennoilla varmaankin noin 150 flaieria tilaisuuteen liittyen. Itselläni tämä flaiereiden jako kuuluu ehdottomasti unohtumattomimpiin kouluhetkiin täällä CSUF:ssa. Myönnän ihan suorasti, että oli kymmeniä perhosia vatsassa, kun menin pitämään pienen mainospuheen luentosalin eteen. Luonnolla oli noin 60-70 henkilöä kuuntelemassa, kun suomi-poika pisti itsensä likoon. Suomessa ei vastaavaan jännitystä kyllä ole yleensä ollut yleisölle puhuttaessa, mutta sanottakoon, että en ole kyllä vastaavan kokoisille ihmisjoukoille aikaisemmin kyllä puhunutkaan. Lopuksi tuli jenkeiltä sitten pienet propsit ja proffa alkoi vaan heittämään, että nyt koko sali Eurooppaan!! Kyllä se sitten ihan hyvin meni näköjään.

Tiistaina oltiin edustamassa ja mainostamassa Luttia. Meillä oli videoita ja kuvia Suomesta sekä karkkia, jotta nälkäisten jenkkien sydämet saataisiin sulatettua. Heitettiin juttua laidasta laitaa, mutta tapahtumassa vierailleet opiskelijat eivät suoranaisesti oikein olleet oikea kohderyhmä taloudellis-teknilliselle yliopistollemme Suomessa. Näille opiskelijoille kuitenkin mainostimme Lutin kielitarjontaa, kokemuksia ja sekä korkealle arvostettua suomalaista koulujärjestelmäämme. Nähtäväksi jää, tuleeko Luttiin ketään ensi vuonna. Yritetty on ainankin.

Viime viikko oli muutenkin aika mukava. Itälän Villekin soitteli, josko meillä olisimme kiinnostuneita tulemaan kuuntelemaan vähän aiheesta ”Euroopan Unioni ja kriisi” ;) No eihän se ihan niin mennyt... Timppa oli huomannut ilmoituksen koulun käytävällä, että Ville Itälä tulee puhumaan torstaina. Ei tarvinnut kahta kertaa miettiä, olenko menossa vai en. Torstaina kuunneltiin Itälän sujuvaa ja kattavaa esitystä 1½ tuntia. Tämän jälkeen vielä heitettiin suomalaisten kesken juttua Itälän kanssa hyvin rennossa ilmapiirissä. Kiitos mielenkiintoisesta esityksestä Itälälle!

Lisäksi itsestäni on tulossa oikea todellinen lätkäfani täällä. Tällä viikolla on tullut käytyä kahdesti katsomassa Ducksien otteita Honda-centerillä. Toinen otteluista päättyi yllätyksellisesti voittoon Vancouver Canuckseja vastaan 4-3. Selänne ja S. Koivu tekivätkin tehopisteitä ihan kivasti ottelussa. Viimeisessä pelissä oli sitten ”Ankat” aika jäässä ja pataa tuli Minnesota Wildille 3-2. Bäckström ja M. Koivu pelasivat Wildin puolella ihan kelvollisen pelin, joten eipä tuo Ducksien tappiokaan oikeastaan edes tunnu tappiolta.

Näin lopuksi pitää todeta, että syksy on kyllä mennyt aivan ällistyttävän nopeasti. On aika vaikea kuvitella, että meillä on enää neljä normaalia kouluviikkoa jäljellä. Kun kaikki vaaditut koulutyöt saadaan kasaan, jäljellä onkin enää kaksi viikkoa. Ällistyttävää! Vielä on niin paljon nähtävää, että kiirettä pitänee seuraavien viikkojen aikana. Onneksi tuli varattua paluulennot Suomeen vasta tammikuun alulle niin ehtii vielä jotain täällä rapakon takana nähdä.

Tjänare San Francisco!

Tulipa sitten San Franciscokin nähtyä. Neljän päivän pidennetty viikonloppu antoi hyvät puitteet käydä pyörähtämässä tässä länsirannikon yhdessä kuuluisimmasta kaupungeista. Koko homma lähti liikkeelle ruotsalaisen kaverini Martinin kavereiden ehdotuksesta. He kävivät täällä kämpillä syyskuussa ja San Franciscon tullessa puheeksi ehdottivat, että tekisimme ks. matkan yhdessä. Lisäksi he tarjoutuivat majoittamaan Suomi-pojan kotiinsa! – Eihän tästä tarjouksesta yksinkertaisesti voinut kieltäytyä ;) Tämän jälkeen ei tarvinnut enää muuta tehdä, kun lyödä viikonloppu ”lukkoon”.

Matkathan taitetaan jenkkilässä pääsääntöisesti autolla. Kun itselläni ei ole täällä autoa, pitää tyytyä vuokra-autoihin. Tyytyä on kyllä väärä sana, sillä käytännössä täältä voi vuokrata ihan minkälaisen dollarihymyn tahansa eikä hinnat päätä huimaa! Autovuokraus onnistuu pääosin hyvin internetistä käsin, mutta toisaalta vuokra-autojen saatavuus saattaa olla hyvinkin erilainen, mitä internetissä on luvattu. Tällä kertaa kävinkin sitten juuri niin, että olin vuokrannut vähän isomman ja miellyttävämmän auton, mutta paikan päällä alettiin tarjota ”kauppakassiksi” soveltuvaa menopeliä ja väitettiin, että olin sellaisen vuokrannut. Pienen tivaamisen jälkeen, kulman takaa sitten löytyi sen kokoluokan auton, joka vastasi online-booking ehtoja. Tämän paikallisen autovuokraamon kanssa on kyllä ollut muillakin pieniä ongelmia liittyen vuokrattuihin autoihin sekä niiden luovutuskuntoon. Pientä säätöä, mutta ei haittaa.

Matkaa Fullertonista San Franciscoon kertyy kuitenkin noin 400 mailia suuntaansa. Auton vuokrasin keskiviikosta maanantaihin. Näin pääsisin lähtemään aikaisin torstai-aamuna välttääkseni Los Angelesin ympäristön ruuhkat. Kieltämättä torstai-aamun aikainen herätys klo 5.30 onnistui yllättävän hyvin. Menin nukkumaan vasta n. klo 1 torstai-aamun puolella. Syy lyhyisiin yöuniin löytyy autosta ja kavereista. Piti kärrätä näitä muita vaihtareita keskiviikko-illan viettoon Fullertonin keskustaan ja tuli sitten vähän vietettyä aikaa myös heidän kanssaan. Torstaina klo 5.50 Chevrolet Impala käyntiin ja pankkiautomaatin kautta pilkkopimeälle freewaylle kohti pohjoista. Oikeastaan se ei ollutkaan pilkkopimeä, sillä yllättävän paljon liikennettä oli jo tuohon aikaan. Kun pääsin eroon näistä Los Angelesin ohikulkuteistä, alkoivatkin mahtavat maisemat yön pimeyden vähitellen väistyessä. Kävin nopeasti tankkaamassa auton ja kuljettajan ja jatkoin matkaa. Sitten ajauduin ansaa, josta minua oli kyllä varoiteltu. Otin väärän freewayn ja 10min tuli ajettua väärään suuntaan. Lisäksi freewayltä poistuminen ei ole aina ihan niin yksinkertaista, koska seuraavaa ramppia saattaa joutua odottamaan muutaman mailin. Lopulta auto ympäri ja etsimään oikeaa liittymään tielle 101 eli tuolle kuulemma kuvan kauniille tielle, joka kulkee pitkin Tyynenmeren rantaa pohjoiseen. Haaveeksi jäi tällä erää tuo reitti! (Oli muuten ainoa suunnistusvirhe koko matkalla! Joten olen kyllä todella tyytyväinen suoritukseeni, vaikka sen itse sanonkin.) Ohjeistus sinne on täysin puutteellinen, kuten minulle oli sanottu. Ei muuta, kun huoltoaseman pihaan lukemaan karttaa ja tekemään nopea päätös ajaa suoraa San Joseen Interstate 5:n kautta. Tosiaan suunnistelin paperikartan voimin, kun ei noista navigaattoreista suurempaa hyötyä ole omasta mielestäni. Päästyäni Interstate 5:lle ja matka alkoi edetä toden teolla. Tie on muuten kuin viivoittimella vedetty ihan San Josen ramppiin asti, jos ensimmäisen puolen tunnin vuoristopätkää ei lasketa mukaan. Nopeusrajoitus on pääosin 65-75 mailia/h. Tosin aika ajoin suoralla tiellä nopeus nousi itselläkin liikenteen mukana jopa 95 mailiin/h! Tie on kuitenkin helikopteri valvottu, joten kannattaa kyllä ajaa rajoitusten mukaan.

Neljä tuntia suoraa tietä oli kyllä aika tylsää. Toisaalta en ole ikinä nähnyt niin isoja karjatiloja elämässäni! Jos Pohjanmaalla on lakeutta, niin tällä tiellä sitä on vähintään 100-kertaisesti. Karjatilat ovat jotain IHAN KÄSITTÄMÄTTÖMIÄ! Kunnon kuvia ei vauhdista saanut otettua. Pysähtyminen moottoritien varteen oli kielletty. Muutaman kuvan otin ja pistän tähän liitteeksi, jos niistä nyt jotain selvää saisi. Ainiin matkalla oli paljon valkosipuliteollisuutta ja tuoksut olivat sen mukaisia. Lisäksi mansikka- ja kirsikkatarhoja oli jokunen tusina. Harmi, kun tuoksuja en voi Suomeen teille siirtää. Tekisin sen enemmän kuin mielelläni, jotta saisitte oikean käsityksen alueen tuotannosta sekä valkosipulin tuoksusta!

Lopulta saavuinkin sitten Santa Claraan, jossa tapasin ruotsalaisen Bonnien, jonka kanssa olimme tämän matkan suunnitelleet. Alkuperäisen suunnitelman mukaisesti Santa Clarasta olisi pitänyt lähteä vielä kahden muun ruotsalaisopiskelijan, mutta toisin kävi. Toinen näistä oli ollut vähän viihteellä edellisiltana, eikä matkailu tuntunut nappaavan juuri sillä hetkellä. Toinen taas oli tekemässä jotain ryhmätöitä yliopistolla, eikä ehtinytkään matkaan. Sitten päätettiin lähteä kahdestaan sovitun aikataulun mukaisesti. Nähtävää olimme listanneet sen verran, että aikaa ei ollut juurikaan hukattavaksi. Oltiin molemmat kuitenkin sen verran nälkäisiä, että oli pakko päästä syömään pikaisesti. Ei tarvinnut montaakaan sekuntia miettiä, kun Bonnie ehdottaa IKEAA. Sinne siis! Siellä sitten tuli syötyä $2,99 originaalit ruotsalaiset lihapullat perunamuusilla ja salaatilla. Ihan maukasta oli kyllä hintaansa nähden, vaikka moni näitä lihapullia kritisoikin. Syy IKEA:n valintaan selvisikin sitten ruuan jälkeen. Piti näköjään päästä shoppaamaan ja saada kaapit täyteen ruotsalaisia tuotteita! Sanotaan, että IKEA oli kyllä kuin Ruotsi pienoiskoossa ja ihan mukava kokemus.

Yllättävän hyvin sujui liikenne San Franciscossa. Kaupungissa oli myös melko paljon pyöräilijöitä. Los Angelesiin nähden kaupunki miellytti kyllä enemmän. Kääntöpuolena San Franciscossa oli yllättävän paljon kodittomia ja vähävaraisia ihmisiä ihan keskustassakin. Lopulta saavuimme Golden Gatelle. Maisemat sillalta ovat mahtavat! Toisella puolella on San Franciscon lahti ja toisella puolella ääretön Tyynimeri. Silta itsessään oli kyllä korkea, mutta huomattavasti kapeampi, mitä olin kuvitellut. Läheinen puisto ja silta olisivat tarjonneet kyllä mahtavat puitteet juoksulenkin suorittamiseen. Ei tullut kuitenkaan sillan yli juostua. Tämän jälkeen ajettiinkin sitten keskustaan Chinatowniin. Se nyt ei ollut mitenkään erikoinen paikka, jos on muissa metropolien Chinatowneissa käynyt. Sitten pienen autolla suoritetun kruisailun jälkeen ajettiin takaisin Santa Claraan keräämään voimia huomiseen Alcatraz-saarella vierailuun.

Perjantaille olimme varanneet liput Alcatrazin vankilasaarelle. Netistä varattuna aikuisten lippu maksaa $26, mikä ei ole paljoakaan. Lipun hinta sisältää edestakaiset lauttakuljetukset Pier 33 -laiturilta sekä saaren opastetun esittelyn. Opastuskierros on täysin sähköinen. Turisteille jaetaan kuulokkeet ja jokainen voi kuunnella opastusta mielensä mukaan. Turistikierros kesti noin 1½h, jonka jälkeen saarelle olisi halutessaan voinut jäädä vielä pyörimään. Historian lisäksi saari tarjoaa mahtavat puitteet Golden Gate –sillan ja San Franciscon valokuvaukseen. Tämän jälkeen siirryimmekin downtownin puolelle katsomaan nähtävyyksiä. San Franciscoon kannattaa tutustua jalkaisin, joten hyvät kengät ovat mäkisessä kaupunkiprofiilissa välttämättömät. Kaupunki on myös viileän tuulinen, joten tuulitakki yms. ei ole pahitteeksi J

Torstain ja perjantain San Francisco –retket olivat kyllä vaatineet veronsa, joten lauantaina pyörittiin lähinnä Santa Clarassa ostoksilla ja lisäksi käytiin myös tutustumassa Santa Claran yliopistoon, joka oli pieni ja idyllinen verrattuna Fullertoniin. Lisäksi jutusteltiin ruotsalaisten kanssa kaikesta Suomeen ja Ruotsiin liittyvistä polttavista puheenaiheista. Illalla mentiin sitten syömään San Franciscoon muiden paikallisten vaihto-opiskelijoiden kanssa. Sunnuntaina olikin sitten edessä aikainen herätys ja paluumatka kohti Fullertonia.

Lätkää, autoja ja muuta äijämeininkiä :)

Paljon on vettä virrannut Kymijoessa viimeisen blogikirjoituksen jälkeen, joten päivitelläänpäs vähän kuulumisia.

Yksi syksyn ehdottomasti odotetuimmista kohokohdista koettiin perjantaina, kun Anaheim Ducks avasi kautensa Amerikassa. Timo ja Ville nappasivat meidät kyytiin eli suomalaisporukalla suunnattiin kohti Honda Centeriä. Euroopassa avatun kauden ekassa kotipelissä vastaan luisteli rakas naapuri San Jose Sharks. Koivu, Lydman sekä tietenkin Selänne nähtiin kaikki kentällä ja varsinkin Teukka sai odotetusti raikuvat aplodit. Suomalaiset jäivät kuitenkin melko näkymättömiksi matsissa, joka päättyi kotiyleisön riemuksi Ducksin niukkaan 1-0 -voittoon. Pelin tasosta ei jäänyt lapsenlapsille kerrottavaa, mutta Honda Center oli näkemisen arvoinen. Kuvista ei käy ilmi katsomon huikean jyrkkä profiili, pudotus penkkirivien välillä on lähes pystysuora. Halliin pitäisi mahtua yli 17000 katsojaa ja vaikka tyhjiä paikkoja oli jonkun verran oli tunnelma korkealla ja meteli korviahuumaava. Kaiken kaikkiaan siis hyvä reissu.

Yli kahden kuukauden arpomisen jälkeen saimme vihdoin kämppisteni kanssa ostettua auton. Maailma näyttää heti ihan erilaiselta kun pääsee vihdoin liikkumaan muuallakin kuin kampuksen, kodin ja ruokakaupan välillä. Alun perin tarkoitus oli pärjätä syksy ilman autoa mutta kyllä se nyt tuntuu ajatuksena melko mahdottomalta. Kaupunkisuunnittelu on rakennettu oletuksella, että kaikilla on auto.

Ostoprosessi ei ollut ihan kivuton. Skandinaavinen neuvottelutyylimme oli ilmeisesti ennenkuulumaton paikallisille autokauppiaille, joista osa edusti aika vahvasti perinteistä limanuljaska-stereotyyppiä.  Kun emme suostuneet ensimmäisellä visiitillämme tekemään ostopäätöstä, alkoi myyjien puolelta melkoinen painostus ja välillä kaverit olivat hypätä pöydän yli. Kaikkein hupaisin hetki koettiin kun löimme myyjän kanssa kättä päälle Toyota Corollan 6000 dollarin hinnasta ja hetken kuluttua myyntipäällikkö pyysi nimeä paperiin jossa luki 8000. Parin minuutin väännön jälkeen hinta ”tiputettiin” takaisin 6300 dollariin, jolloin sanoimme jälleen harkitsevamme asiaa hintapelleilystä ärsyyntyneinä. Samalla olimme löytäneet toisesta liikkeestä Audin samaan hintaan, ja tästä kerrottuamme Toyota-kauppias alkoi haukkumaan saksalaisia autoja, niiden korjaajia ja suurin piirtein kaikkea maan ja taivaan väliltä :) Audi-kauppias sopi jäyhille pohjolan pojille paljon paremmin melko passiivisen myyntityylinsä ansiosta, ja reissulta tarttui lopulta matkaan Audi A4 Quattro. Erääseen Toyota-liikkeeseen ei kyllä taida enää olla menemistä…

Jokaisessa blogitekstissä tulee ihmeteltyä jenkkikulttuuria, eikä tämäkään kerta tee poikkeusta. Kierrätys täällä on lapsenkengissä, kuten saimme kokea pullonpalautusreissulla. Suomen erinomaiseen pullonpalautusjärjestelmään tottuneena oli surkuhupaisaa viedä palautuspullot romulavalle, jossa jonkun sortin romukauppias punnitsi pullot ja tölkit ja rahaa niistä sai painon mukaan. Tuottoa kertyi jotakuinkin huikeat 5 senttiä pullolta. Palautusprosentti tuskin on kovin korkea tällä motivoinnilla. Jotta homma ei olisi liian helppoa, maksu saadaan viemällä palautusäijältä saatu kuitti läheiseen viinakauppaan, josta setelit lopulta saa kouraan. Seitsemän säkillistä pulloja tuotti 13,50 dollaria. Suomessa samalla määrällä olisi netonnut varmaankin kymmenkertaisesti.

Eipä tällä kertaa muuta. Mainittakoon vielä että sää on hellinyt edelleen, koko viikon on elohopea pysytellyt kolmenkympin hujakoilla. Tällaista lokakuuta ei ole tullut ennen nähtyä.

Koulua, ruokaa ja huvipuistoja...

Ensimmäiset Mid-termit on nyt taakse jäänyttä elämää. Toisesta tulokset tulivatkin jo kolmen tunnin päästä kokeesta. Tulos oli odotetunlainen ja siihen voi olla ihan tyytyväinen. Toinen koe olikin sitten keskiviikkona ja siitä tuloksia ei ole vielä tullut. Mutta se ei varmaankaan mennyt ihan niin hyvin, kun ensimmäinen Mid-term… nojoo, toivossa on hyvä elää!

Pitääkin oikein muistella, mitä kaikkea sitä tällä viikolla on tullut tehtyä. Ulkona on tullut syötyä varmaan keskiarvolla 1½ krt/päivä. Mitään roskaruokaan ei kyllä ole tehnyt edes mieli, mutta olen löytänyt muutamia uusia ja herkullisia ruokapaikkoja. Kotini lähellä on pizzeria nimeltä Pieology, josta saa maittavia pizzoja. Pizzojen koko fyysinen koko halkaisijalla tai ympärysmitalla laskettuna ei ole normaalia isompi. Paikan erikoisuus piilee niukassa ruokalistassa ja nopeassa palvelussa. Menu koostuu muistaakseni kahdeksasta erilaisesta pizzasta, joilla kaikilla on sama hinta. Jos oikein muistan, hinta oli $7,50 tasolla. Noloa todeta, mutta en ole kyllä hintaa sen suuremmin edes kiinnittänyt huomiota. Halpaa ja hyvää se kuitenkin on. Mutta koko hinnoittelulta ja menulta putoaa pohja pois, koska saat valintasi mukaan pizzaan lisätäytteitä niin paljon kun ikinä haluat! Oma suosikkini on BBQ Chicken eli #3. Lisäksi olen tavallisesti ottanut pizzan tuplakanalla ja ollessani oikein nälkäinen täytteeksi on tullut otettua vielä pekonia. Ja siitä Pieologin nopeasta palvelusta vielä sen verran, että pizza leivotaan kuluttajan silmien edessä, josta se siirtyy paistettavaksi tulella lämmitettävään uuniin (=kiviuuni ilman kiveä tms.) ja kaikki tämä tapahtuu noin 2min 30s. Itse paistoon on varattu aikaa 90sekuntia. Viimeksi Pieologyssa asioidessani puhuttiin henkilökunnan kanssa tovi lätkästä. Kaikki tämä lähti liikkeelle nimestäni, joka muistuttaa kuulemma Ducksien suomalaista Sakua (Koivu) ja Teemua(Selänne). Itse en yhteneväisyyttä juuri huomaa, mutta kai se piile tuossa kaksitavuisuudessa ja u-kirjaimissa.

Iltapäivisin ja iltaisin on tullut käytyä salilla ja juoksemassa kiitettävästi. Uskon, että olen paremmassa fyysisessä kunnossa kun aikoihin (maasto on muuten kohtuullisen haastavaa juoksemiseen, kuten lenkiltä otettu kuva osoittaa). Täällä, kun tuota vapaa-aikaa tuntuu riittävän enemmän kuin Suomessa. Mikä puolestaan johtunee siitä, että täällä oikeastaan ainoat pakolliset tehtävät omat osaltani liittyvät koulun kursseihin ja vessan siivoukseen. Meillä tosiaan on täällä kodissa oma juuri remontoitu kylpyhuone, jota sitten käyttävät kolmesta eri kulttuurista tulevat vaihto-opiskelijat: korealainen, saksalainen ja suomalainen. Siivousvuoro eli ”nakki” napsahtaa kerran kolmeen viikkoon. Tällä viikolla oli minun vuoro, mutta saksalainen kaveri teki niin siistiä jälkeä viime sunnuntaina, että taisin päästä aika helpolla tällä kerralla. Täytyy myöntää, että taktikoin oman pesuvuoron suhteen niin, että hoidin sen heti alkuviikolla ja pääsin hyödyntämään saksalaisen 1-½h uurastuksen tuloksia xD

Lauantaina olikin sitten vuorossa Universal Studios, jonne Cal State Fullerton järjesti ilmaisen sisäänpääsyn 130 nopeimmalle vaihto-oppilaalle. Tuli siis säästettyä ihan mainittava summa rahaa, koska pelkän sisäänpääsyn hinta olisi ollut yli $60. Hyvällä omalla tunnolla pystyinkin rahoittamaan itselleni yli puolet uuden kameran hinnasta Universal Studios käynnistä säästyneillä rahoilla. Oliko Universal Studios sitten käymisen arvoista? – Juu ja ei. Puisto keskittyy erilaisiin elokuviin ja sarjoihin sekä filmaamisen tekniikoihin yms. Trikkikuva tekniikasta kertova noin 25-30min pituinen esitelmä oli kyllä erittäin mielenkiintoista kuultavaa ja katseltavaa. Lisäksi Waterworld –osastolla järjestetty toimintaseikkailu oli hauskaa katsottavaa. Jenkeissä osataan kyllä järjestää iso show, jos siihen on tarve. Moottoriveneissä, vesiskoottereissa, tulessa, aseissa ja stunt-näyttelijöissä ei juuri oltu säästelty. Iso ja mukava show kokea kerran elämässä. Ja sitten ne negatiiviset puolet. Jos, et ole elokuvafriikki eivätkä vuoristoradat yms. simulaattorit kiinnosta sinua sisäänpääsy on aivan liian kallis. Itselleni ks. puisto olisi varmaankin ollut pettymys, mikäli sisäänpääsystä olisi täytynyt maksaa. Toisaalta puisto sijaitsee korkealla paikalla, josta hyvät näkymät alhaalla olevaan laaksoon ja golf-kentälle mm. valokuvausta varten ;)

Universal Studiosin jälkeen jatkettiin ranskalais-ruotsalais-saksalais-suomalais porukalla syömään muutamaan eri paikkaan täällä Fullertonissa. Itse menin kokeilemaan paikallista sushi-ravintolaa. Hyväähän se sushi oli, mutta ne annoskoot. Tämän jälkeen oli pakko mennä tilaamaan vielä annos kanaa, kun en täyttynyt oikein sushista, mikä ei sikäli ole mitään uutta. Siinä saivat toiset vaihtarit odotella tovin, kun ruokailin toista annostani. Eräs saksalainen keksi kunnon vitsin ”Hey, Finnish are you finnished yet?” Tätä saikin sitten kuunnella koko illan ja jäsen P:n mahtavia ja mielikuvituksellla höystettyjä kertomuksia meikeläisestä.. Toivottavasti ei muut nyt ymmärtäny koko hommaan ihan väärin. Oli pakko ottaa kuva, kuinka saksalaiset kävelevät paririvissä kohden ruokalaa. Aika särmää!

Kotiin tulin sitten lauantai-iltana takaisin. Talon väki olikin jo nukkumassa. Oikeastaan olin sillä hetkellä ainoa vaihtari talossa. Korean karpaasi on jo toista iltaa/yötä ulkona. Veikkaan, että kaveri on grillaamassa muiden korealaisten kanssa tai sitten pelaamassa futista :D Saksalainen on ollut nyt muutaman päivän poissa, kun hänen tyttöystävänsä saapui tänne alkuviikosta ja he lähtivät tekemään road trippiä johonkin. Tätä kirjoittaessani en voi muuta sanoa, kun että olen TODELLA tyytyväinen taloon, jossa asustan. Tarkoitan, että palvelu pelaa positiivisessa mielessä vuokrasopimuksen vastaisesti. Jääkaappini on jälleen kerran täytetty ruualla. Moneskohan kerta tämä jo on? Laskelmieni mukaan lienee kolmas tai neljäs. Eikä tarvitse edes aina maksaa näistä ruuista!

Prepaid sähläystä

Yksi viikonloppu on taas mennyt nopeasti erinäisiä asioita hoidellessa yms. On muuten kumma juttu, että puhelimeen ostettavan prepaid-liittymän kanssa voi temppuilla kolme päivää. Ehkä vähän liioittelen. Paikalliset bussiyhteydet ovat kyllä hyvinkin mielenkiintoisia, että kai sitä voisi melkein autokauppaan mennä :D Tosiaan itselläni on käytössä täällä T-mobilen prepaid-liittymä, johon lataan kerran kuussa x määrän dollareita. Tällä viikolla jouduin sitten ensimmäistä kertaa puhelimeen latailemaan rahaa ja ajattelin hoitaa asian paikallisessa Wal-Martissa. Löytyipä Wal-Martista myös ensimmäinen suomalainen brändi Nokian lisäksi, nimittäin Rapalan vieheet!!! Ihmeen huonosti suomalaisia tuotteita muuten löytyy jenkeistä. Svenssonit ovat hoitaneet kyllä tämän brändäyksen ja omien tuotteidensa saatavuuden kyllä huomattavasti suomalaisia paremmin, kun löytyy Volvo, Saab, IKEA, Absolut Vodka, Hästens, suklaakarkkeja ja ruotsalaisbändi Basshunterin muutaman vuoden takainen Boten Anna –biisi soi koulun tapahtumissa.

Takaisin niihin liittymiin. Ostin kortin, johon pitäisi pystyä lataamaan seuraavan suuruisia summia $10, 15, 30, 50 ja 100 oman mieltymyksen mukaan. Kassalla sitten myyjä toteaa, että pistetäänkö $25 vai $50. Sanoin, että haluaisin $30, kuten tuossa T-mobilen kortissa lukee. Myyjän mukaan kortti on vanha ja nykyään T-mobile mahdollistaa tällä kortilla vain 25 tai 50 dollarin prepaidit. Päädyin sitten 25 dollariin. Kotona sitten aktivoin kortin ja yllätys eihän se toiminutkaan. Seuraavana päivänä menin sitten ihan viralliseen T-mobilen toimistoon kysymään asiaa. Wal-Martiin en mennyt kahdesta syystä 1) bussilla noin neljän mailin matkaan paluumatka mukaan lukien saa kulumaan parhaimmillaan puolipäivää 2) varmaankin operaattorin virallinen liike osaa hommansa paremmin. T-mobilessa sitten selittivät, että liittymään pitää ladata lisää, jotta $30 minimisumma on koko ajan kortilla. Laitettiin sinne rahaa taas jokunen taala ja kaikki toimi ihan hyvin liikkeessä. Illalla saan puhelimeeni viestin, että prepaidissäni on katetta $1,94. Mikäs siinä, vierivä kivihän ei sammalla sanonnan mukaisesti, joten takaisin T-mobileen seuraavana päivänä. Siellä oli sama jenkkityttö taas palvelemassa meikeläistä ja muisti hyvin, että olin eilen käynyt liikkeessä. Hänkin ihmetteli tapahtunutta ja ei muuta, kun rahaa tiskiin ja liittymä viimeinkin auki. Mielenkiintoista koko tapahtumaketjussa oli se, että mihin Wal-Martista ostamani prepaidin rahat olivat huvenneet. Tappiota tuli 25 taalaa, mutta en jaksa lähteä enää asiaa ihmettelemään, kun tuo Wal-Mart on vähän hankalasti tavoitettavissa ilman autoa – time is money!

Perjantai kuluikin nopeasti pienellä ristiretkellä Fullertonin keskustaan. Käytiin vähän jäsen P:n kanssa kyselemässä vuokra-autoja, mutta kaikki autot olivat tilapäisesti loppu ja mihinkään hyvään diiliin emme olisi päässeet, joten jätettiin se vuokraaminen sitten toiseen kertaan. Syömässä oli tietysti pakko käydä rautatieaseman vierellä olevassa siistihkössä ravintolassa. Ulkonäkö voi tosiaan pettää, ruoka oli hintaansa nähden ala-arvoista. Itse söin BBQ-kanan ja P söi jotain, jonka nimeä en nyt muista. Kanaa siinäkin annoksessa oli.

Kotona ehdin olla ehkä noin 15 minuuttia, kun paikalliset jenkit soittivat minua mukaan erään jenkkikaverini Danielien syntymäpäiville. Mikäs siinä, pitäähän se lähteä, jos pyydetään. Kohta olivatkin jo jenkit ovella kahden auton voimin ja meitä oli aika iso porukka lähdössä Fullertonin keskustaan. Ilta sujui ihan mukavasti syntymäpäiviä vietettäessä ja kaikkea rupatellessa ja ohella muutamaan uuteen ihmiseen tutustuessa. Omalla tavallaan jenkit on mielenkiintoisia, koska Suomessa ei ikinä kohtaa vastaavaan vieraanvaraisuutta ja avoinmuutta. Täällä autetaan vilpittömästi ja ollaan kiinnostuneita Suomesta ja suomalaisuudesta hyvin laajasti.

Alkuviikolla olisikin sitten vuorossa ensimmäiset Mid-termit muutamasta kurssista. Joten sunnuntaina tulikin vähän katseltua kurssimuistiinpanoja kokeita varten. Omalla kohdallani kaikkien kurssien kokeet järjestetään monivalintamuotoisina. Erilaisia vastausvaihtoehtoja on tyypillisesti neljä, joista yksi on ainoastaan oikein. Vastaukset ”väritellään” erityisesti kokeita varten suunniteltuun paperiin eli Scantroniin. Kysymysten lukumäärä on näissä tulevissa kokeissa ilmoitettu olevan 50kpl. Pahoittelen, että tältä viikolta en saanut otettua valokuvia, kun rakas jo kouluikään päässyt Sonyni lakkasi toimimasta.

Amerikkalaisen kulttuurin ja koulun ihmettelyä

Blogi laahaa ainakin minun osalta vielä aika paljon jäljessä, eli tässä päivittelen vielä ensimmäisten viikkojen kuulumisia.

Kulttuurishokin ensimmäisenä oireena iskee silmille amerikkalaisen kulttuurin raadollisuus: kaikki matalapalkkaiset tai vähänkään raskaammat ruumiilliset työt teetetään maahanmuuttajilla. Ensimmäisen "syntyperäisen" amerikkalaisen työntekijän taisimme tavata vasta yliopistossa. Lentokenttätyöntekijät, kaupan kassat, bussinkuljettajat ynnä muut ovat kaikki ulkomaalaistaustaisia. Rajuin esimerkki on työ, johon ainakaan Suomessa en ole törmännyt ollenkaan: ilmeisesti lähinnä kodittomia värvätään heiluttelemaan mainoskylttejä teiden varsilla.

Toinen silmiinpistävä seikka on ympäristön silmitön kohtelu: kierrätyksestä tai jätteiden lajittelusta täällä ei ole ikinä kuultukaan. Ravintoloissa kaikki astiat ovat kertakäyttöisiä eli pizzerian roskis tyhjennetään monta kertaa päivässä. Vesijohtovettä ei uskalla juoda, juomavesi ostetaan kaupasta tislattuna ja puhdistettuna. Ja muovipullot tietenkin heitetään roskiin kun palautusjärjestelmää ei ole. Kun sitten vielä jokainen perheenäiti tekee lähikaupan ruokaostosreissun katumaasturilla, alkaa eurooppalaista pikkuhiljaa iljettää. Ja näitä katumaastureita kun on jokaisella opiskelijalla, ei tarvitse kauaa ihmetellä miten maan velkataakka on saatu aikaan. Hieman ihmetyttää, eivätkö amerikkalaiset muka todella itse huomaa miten kestämättömällä pohjalla heidän elämäntapansa on niin ekologisesti kuin taloudellisesti. Vaikka eipä meillä Euroopassakaan taida olla paljon kehumisen aihetta.

Koulu alkoi orientaatiopäivällä joka muistuttaa aika paljon suomalaista yliopisto-orientaatiota: paljon tylsiä puheita, tervetulotoivotuksia ja henkilökunnan esittelyjä. Porukkaa oli monipuolisesti joka maailman kolkasta, yhteensä vaihto-opiskelijoita/kv.opiskelijoita on Fullertonissa ilmeisesti neljästä viiteen sataan.

Luennot alkoivat seuraavalla viikolla. Itselläni ohjelmaan kuuluu toistaiseski kuusi kurssia markkinointia ja Intermediate Soccer jonka otin sanamukaisesti ns. huvin ja urheilun vuoksi. Markkinoinnin kursseista pitäisi pudottaa kaksi pois, jotta homma ei mene ihan opiskeluksi. Toistaiseksi kuitenkin päivät ovat melko täynnä luentoja, joista ikävimpinä ylläreinä ovat iltaluennot, joita ainakaan Suomessa en ole liiemmin nähnyt: luento klo 19.00-21.45 imee mehut tehokkaammastakin superopiskelijasta.

Luennot poikkeavat jonkun verran suomalaisista vastineistaan: tunnelma on rento, niin opiskelijat kuin opettajat istuvat lippikset päässä ja jotkut professorit tuntuvat keskittyvän enimmäkseen stand-up-komiikkaan. Ensimmäiset luennot käytetään itsensä esittelemiseen ja muihin opiskelijoihin tutustumiseen. Jenkeistä huokuu esiintymisrutiini ja suomalaisille tuttu takarivissä piileskely on täällä tuntematonta. Opettajat ottavat yleisönsä eikä kuivia paasaajia juuri löydy ainakaan amerikkalaisista luennoitsijoista. Opiskelijat esiintyvät luentosalissa rennosti ja itsevarmasti, pieni arastelu tuntuu vaivaavan ainoastaan vaihtareita. Pääosin amerikkalaiset ottavat ulkomaalaiset hyvin vastaan, koulussa muut opiskelijat ovat kiinnostuneita Suomesta ja juttelevat mukavia niinkuin vanhat tutut.

Toinen viikko jenkeissä käynnistyi osaltani mukavissa merkeissä. Sain vihdoin asunnon, ja pääsin muuttamaan pois saksalaisten vaihtareiden sohvalta jossa olin viettänyt ensimmäisen viikon. Asunto löytyi Homestead Apartments-kompleksista, jossa vaihtareita on paljon ja jossa olin siis myös ensimmäisen viikon viettänyt. Kämppäkavereiksi osui ruotsalainen(!) Robin ja saksalainen Tim. Ekat pari päivää ovat kuluneet mukavasti pienen Suomi-Ruotsi-maaottelun hengessä, saa nähdä kuinka pitkälle svenssonin huumori riittää. Kun molemmat vielä olemme innokkaita pokerinpelaajia, on luvassa varmasti eeppisiä taistoja (ja paljon menetettyjä dollareita). Kämppä on mukavan tilava, kaksi makuuhuonetta ja kaksi kylpyhuonetta takaavat sen että jokaisen silmänympärysvoiteille ja manikyyriseteille riittää tilaa. Kuuluupa Homestead-kompleksiin neljä uima-allasta ja poreallasta ja kuntosalikin, joten ehkä täällä jotenkuten viihtyy neljä kuukautta :)

­

Torstaina olimme grillaamassa muutaman muun vaihtarin kanssa, ja lopulta paikalle kertyikin porukkaa vähän joka puolelta. Ranskalaisten ja saksalaisten kanssa olen ollut tekemisissä jonkun verran, ja torstaina tutustuimme pariin jenkkiinkin jotka toivottivat meidät tervetulleeksi. Parin lukukauden takaiset LUT-vaihtarit ovat "opettaneet suomea" paikallisille, joiden sanavarasto tosin rajoittuu lähinnä alkoholijuomien nimiin ja alapäähuumoriin. "Fishu" on tullut jenkkiopiskelijoille tutuksi, eli erinomaisesti ovat lappeenrantalaisvaihtarit toimineet suomalaisen kulttuurin lähettiläinä.

Arkista elämää ja matkailua

Ensiksikin aika on mennyt täällä todella nopeasti. Tuntuu, että viimeisten kahden viikon ajalta on vaikea muistaa kaikkea mitä on tullut tehtyä. Vaikka mitään maailmaa mullistavaa ei olekaan tapahtunut, aika tuntuu todellakin suhteelliselta. Filosofiaan en tässä kirjoituksessani sen syvemmin enää ajatellut takertua, joten itse asiaan.

Viikot on käyty koululla luennoilla istumassa ja viisastumassa. Allekirjoittaneen luentomotivaatio ei edelleenkään tunnu oikein syttyvän. Tuntuu, että olisi niin paljon kaikkea nähtävää ja koettavaan, että voisi keskittyä pelkästään matkailuun. Olen tässä yrittänyt itseäni kuitenkin motivoida, että koulun jälkeen on sitten muutama viikko aikaa matkustella ristiin rastiin tätä mannerta. Täysin eri asia on sitten se, kuinka tuo lompakko suhtautuu siihen tai suhtautuuko ollenkaan. Lompakosta mainitakseni olen kuumeisesti yrittänyt etsiä uutta lompakkoa täältä – harmikseni tuloksetta. Monesta kaupasta ja ostoskeskuksesta ei tunnu löytyvän tavallista lompakkoa, jossa olisi myös tasku kolikoille. Kuulemma täällä maksetaan korteilla ja kolikkojen ilmaantuessa ne tipataan seuraavassa kahvilassa yms. hyvin nopeasti pois. Perusteltu vastaus myyjältä, mutta jatkan silti metsästystä.

Oleminen täällä on jo hyvin rutinoitunutta. Arkipäivät täyttyvät koulun lisäksi harrasteista ja syömisestä. Viime aikoina olenkin alkanut käymään säännöllisemmin salilla ja juoksemassa, koska harrastuksiin on täällä mahtavat puitteet, kuten uima-allas, kuntosali, juoksuradat, palloiluhallit, jalkapallokentät yms. Vähän samanlaisesti löytyy aktiiviteettejä kuin intistä. Täällä ollaa vielä astetta pidemmällä. Esimerkiksi uimashortseja ei tarvise kuivata lainkaa riittää, kun heität ne gallonan kokoiseen ämpäriin, joka kuivaa ne puolestasi. Oli muuten jenkit ihmeissään, kun itse ensimmäisenä kertana kuivasin uimashortseja perinteikkäästi "kiertämällä" niitä kuivaksi tms.

Puolitoista viikkoa sitten vuokrattiin Petrin kanssa auto pariksi päiväksi. Meidän piti vähän katsella paikkoja ja käydä beachillä, mutta Murphyn lain mukaisesti tähän mennessä ainoa sadepäivä sotki suunnitelmamme. Sateen vuoksi jouduimme vähän muuttamaan suunnitelmiamme ja menimme Fullertonin keskustaan pelaamaan erän laser-sotaa tms. Ihan hauskaa oli, vaikkakin meidän neljän porukka oli vahvasti keski-iän yläpuolella kyseisessä paikassa. Hiki saatiin päälle ja sen jälkeen syömään. Toisena päivänä oli pakko lähteä vähän kauemmas, kun meillä kerran oli suhteellisen edullisesti saatu, laadukas ja tehokas auto alla. Ajeltiin noin 1½h itään päin Fullertonista paikalliseen outlettiin. Outletissa vierähtikin useampi tunti ja taisi poikien taskut muutamalla dollarilla keventyä. Koska automme oli miellyttävän tehokas (296 hevosvoimaa) Dodge, päätimme ottaa ilon irti ja ajaa vielä Palm Springsiin syömään jäädytetyt jogurtit tms. Illaksi tultiinkin sitten takaisin Fullertoniin.

Tällä viikolla on ollut vähän hiljaisempaa täällä kotona, kun lähti tuo vierailulla ollut ruotsalainen kaveri takaisin Ruotsiin. Tuli sitten vielä hävittyä leikkimielisessä Suomi-Ruotsi juoksukisassa täpärästi. Täytyy kyllä sanoa, että oli yksi elämäni puuskuttavimmista 14 minuuttisista hetkistä tuo juoksu. Kalifornian maasto ei ole mitään maailman tasaisinta, joten juokseminen vaihtelevassa maastossa noin 25c asteen lämmössä ja paahtavassa auringossa ei todellakaan ole helppoa. Oikeastaan häviökään ei tuntunut pahalta, sillä olin niin lähellä loppuun asti ja hävisin kuitenkin Malmö FF:n divarijoukkueen ex-futaajalle vajaalla 10 metrillä. Puhuttiin, että voidaan ottaa revanssi ehkä tulevana kesänä suotuisimmissa olosuhteissa. No nähtäväksi jää otetaanko... Juoksu toimikin aasinsiltana uuteen keskusteluun, mistä suomalaisten epäonni ruotsalaisia vastaan mahtaa johtua.

Viimeisenä iltana lähdettiin sitten vielä Martinin (ruotsalainen kaverini) kanssa vähän tapaamaan paikallisia jenkkikavereitamme kahvilaan. Kahvilakulttuuri on täällä kyllä hienoa. Joka paikasta löytyy melkein mitä vain. Olen nyt muutaman kerran käynyt tuolla vähän syrjemmässä yhden aasialaisen rouvan pitämässä kahvilassa. Kahvilaatuja on liitutaulullinen ja palvelu on erittäin ystävällistä. Normaali kahvi maksaa noin dollarin ja sitä saa santsata 50 sentillä. Siis normaali kahvi ei ole tässä tapauksessa mitään Pauligin perinteistä paahtoa vaan muun muassa vaniljan tai moccan makuista. Koska kello lähenteli sulkemisaikaa, sain luvan ilmaisiin santsauksiin. Minä taas fiksuna suomalaisena lähdin testailemaan näitä kahveja urakalla. Arvatenkaan seuraavana yönä ei oikein uni tullut.

Viime viikolla kävimme suomalais-saksalaisella ryhmällä kokeilemassa, miltä paikallinen Six Flags -huvipuisto tuntuu. Matka Fullertonista Six Flangsiin taittui autolla noin tunnissa. Ruuhkaa oli kyllä yllättävän paljon, vaikka olimme matkalla hyvissä ajoin. Huvipuiston parkkialueelle ajettiin porttien läpi. Portteja ja kaistoja oli rinnakkain epäilemättä noin kymmenen ja tästä huolimatta jouduimme jonottamaan. Itse huvipuistossa ruuhkat olivatkin sitten valtavat, joka rajoitti eri laitteissa käyntiä. Parhaimmillaan yhteen laitteeseen saattoi joutua jonottamaan kaksi tuntia!! Huvipuistossa on paljon vuoristoratoja, joista jokainen löytää varmasti mieleisensä. Ihan hyvä reissu, jos ei muistele jonotusaikoja.