Tenttiviikko on täällä täydessä vauhdissa. "Black Monday" on nyt suoritettu ja enää olisi yksi ainoa tentti jäljellä, jonka jälkeen voi pistää koulun dörtsit toviksi kiinni. Meidän tahkoessa koulua paikalliset huhkivat jouluvalaistusten kanssa. Muutenkin joulun läheisyys alkaa näkymään kaikkialla. Ensimmäiset joulukoristeet tulivat tosiaan kauppoihin ja talojen pihoihin välittömästi Halloweenin jälkeen. Jouluvalaistukseen kyllä panostetaan täällä kyllä keskimäärin enemmän kuin Suomessa.
Tänään meillä vaihto-opiskelijoilla oli lähtöseremonia, jonka oli järjestänyt koulun kansainvälisistä asioista vastaava henkilökunta. Tilaisuus keskittyi muutamiin kansaivälisyyttä käsitteleviin puheisiin sekä yleisellä tasolla kuluneeseen syksyyn. Puheiden jälkeen olikin sitten vuorossa todistusten jakaminen. Todistusten lisäksi saimme vielä valita yhden CSUF:n logolla varustetun artikkelin kotiin vietäväksi. Aika moni näytti päätyvän valinnassaan beigeen T-paitaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti