Jäsen P esittäytyy

Kuten Juuso jo edellä mainitsi, on tämän blogin tarkoituksena kertoa syyslukukaudestamme Kaliforniassa, Fullertonin yliopistossa. Yleisön pyynnöstä huolimatta on blogi vihdoin saatu pystyyn ja pyrimme sitä päivittämään ainakin viikoittain.

Itselleni kansainvälisen markkinoinnin lukijana on ulkomaankomennus pakko lusia, ja uskoisin että siihen olisi huonompiakin paikkoja kuin Kalifornia. Suomalainen lumileopardin ihoni tulee luultavasti kärsimään erinäisiä palovammoja tulevan syksyn aikana. Ennen tätä reissua en ollut ikinä istunut edes lentokoneessa,joten pientä vaihtelua on luultavasti luvassa. Jotain matkainnostuksestani kertovat tulomatkalla ottamani 130 kuvaa Finnairin Airbusin siivestä,joilla ajattelin täyttää blogin pari ekaa sivua. Kirotkaahan siinä sitten kun sivu lataa hitaasti :)

Vaihto-oppilassyksyltä odotan monenlaisia kokemuksia, kansainvälisten ihmisten tapaamista ja amerikkalaisen elämäntavan ihastelua ja kauhistelua. Matkailu kuulemma avartaa, toivottavasti muutakin kuin vyötäröä.

P.S. Kirjoitusvirhe blogin osoitteessa menee meikäläisen piikkiin. Toivottavasti syksyn akateemiset suoritukset sujuvat paremmin, muuten ollaan todellakin Lost in Califonia.

Ensimmäinen viikko vaihdossa

16.8.2011

Vaihtopaikan varmistumisesta tähän hetkeen on kulunut noin viitisen kuukautta. Kieltämättä ei sitä keväällä uskonut, että joskus se lähdön aikakin vielä koittaa. Suurempaa lähtöjännitystä ei itselläni enää lähtöpäivänä ollut ja edellinenkin yö tuli nukuttua yllättävän hyvin. Sanottakoon nyt kuitenkin, että olihan itselläni ”perhosia vatsassa” noin viikko ennen h-hetkeä, muttei itse h-hetkellä. Tiedä sitten mistä tämä johtui. Kenties jännitys on tulossa takautuvasti paikan päällä tms.

Helsinki-Vantaalla tavattiin Peten kanssa hyvissä ajoin ennen check in - ja lastaustoimenpiteitä. Kaiken kaikkiaan tavaramäärämme 4½kk:n reissua varten on hyvinkin kohtuullinen. Itselläni oli kaikki tavarat pakattu päiväretkiin tarkoitettuun rinkkaan. Petellä oli yksi ruumaan menevä laukku. Lähtökohtaisesti tykkään itse matkustaa mahdollisimman kevyellä tavaramäärällä, koska näin ollen liikkuminen isoilla kentillä on huomattavasti jouhevampaa. Lisäksi voin tarvittaessa hyödyntää halvan dollarin edut ja tuoda paluumatkalla vähän käyttötavaraa Suomeen, mikäli siltä tuntuu.

Lentomme suuntautui ensiksi Helsingistä Pariisiin. Pariisissa odottelimme pari tuntia jatkolentoa Los Angelesiin. Koneessa oli ruhtinaalliset tilat Helsingistä Pariisiin, mutta toisin olivat asiat mannertenvälisellä lennolla kohti Los Angelesia. Istuimme koneen viimeisellä penkkirivillä ja tilaa jaloille oli rajallisesti. Saavuimme Los Angelesiin 19.30 paikallista aikaa. Tässä vaiheessa olin itse hyvin väsynyt huolimatta koneessa nukutuista muutamasta tunnista.

Saavuttuamme Los Angelesin kansainväliselle kentälle odotti meitä jälleen kerran turvatarkastus, sormenjälkien ottaminen tms. Tämän jälkeen saimme, kun saimmekin Peten ruumaan jättämän laukun. Laukun saaminen ei kuulemma ole mikään itsestään selvyys, kun lennetään Charles De Gaullen kautta ja melko nopeasti siirrytään jatkolennolle. Tämän jälkeen nuutuneiden suomalaisten olikin mahdollisimman nopeasti löydettävä yösija läheltä kenttää. Kysyimme kentällä joltakin virkailijalta, missä sijaitsee lähimmät lentokenttähotellit tms. Hän neuvoi meitä soittamaan ilmaisilla lentokentän tuloaulassa sijaitsevilla puhelimilla eri hotelleja läpi varmistaaksemme paikkatilanteen.

Tuumasta toimeen. Otettiin sitten puhelin käteen ja soitettiin melko lähellä sijaitsevaan Days Inn –hotelliin. Hotelli lupasi laittaa kuljettajan tila-autoineen hakemaan meitä. Samalla teimme myös huonevarauksen. Menimme odottamaan kuljetustamme niin kuin meitä oli käsketty. Noin 20min meni ja eri firmojen ja hotelliketjujen shuttleja meni ohi, mutta yhdessäkään ei ole Days Inn –hotellin logoa, kuten puhelimessa ollut hotellivirkailija oli kertonut. Päätimme mennä soittamaan uudestaan ks. hotelliin. Virkailija vastaisi ja sanoi, että kuljettaja oli kyllä käynyt kentällä, mutta me emme olleet ollut oikealla paikalla oikeaan aikaan. Kyselin siinä sitten tarkempia tietoja tila-autosta, jonka oli määrä tulla meitä hakemaan. No lopulta selvisi, että ks. autossa onkin Best Western –hotelliketjun logot. Mene ja tiedä, ymmärsinkö itse väärin vai pitikö virkailija asiaa itsestään selvyytenä. Hotellivirkailija lupasi kuitenkin pistää uuden shuttlen tulemaan, mutta ehdimme

tuskin ulos, kun jo näimmekin, että tuolla on varmasti Best Western –logoilla varustettu shuttle odottamassa ja fidziläinen kuljettaja ratissa.

17.8.2011

Kärsimme jetlagistä, kun aamulla herättyämme keskustelimme asiasta. Molemmat meistä olivat heränneet keskellä yötä useampaan kertaan. Hotelli oli hintansa arvoinen. Hintaan sisältyi vielä ilmainen kuljetus takaisin lentokentälle. Palvelutyöntekijöiden tippaaminen kuuluu Amerikassa tapoihin, joten tippasimmekin kuljettajia. Saavuttuamme yliopistolle hoideltiin pakollisia ja byrokraattisia asioita paahtavassa helteessä. Hyvin tuntuivat yliopiston muutaman henkilöt tuntevan meidät, sillä Suomesta oli kesän aikana lähtenyt useampia sähköposteja niin hyvässä kuin pahassa liittyen asumiseen ja viisumeihin. Pakollisen paperisodan jälkeen lähdimme hetkeksi omille asioillemme. Itse olin sopinut meneväni klo 15-16 tekemään vuokrasopimuksen vuokraemäntäni Marthan kanssa. Petrillä oli puolestaan tapaaminen klo 14 erään saksalaisen hepun kanssa.

Vuokraemäntäni Martha osoittautui erittäin mukavaksi ihmiseksi heti alussa. Hän oli vieraanvarainen ja näytti todellakin ilahtuneelta nähdessään minut. Vuokrasopimuksen teon yhteydessä juttelimme niitä näitä ja kolmen paperin lukemiseen ja nimikirjoituksiin menikin 2½ tuntia aikaa kaikkine keskusteluineen. Tässä kohdassa on hyvä mainita, että vuokravakuuden olin maksanut jo Suomesta käsin käyttäen Paypalia. Se on ihan näppärä maksuväline, mutta hiukan kallis käyttää. Vuokrasopimuksen jälkeen lähdin käymään paikallisessa kaupassa ostamassa välttämättömyystarvikkeet aamua varten. Burger Kingissä piti myös käydä syömässä Whopper iltapalaksi.

Takasin asunnolle palailin noin klo 21, jolloin tapasin ensimmäistä kertaa myös huonekaverini korealaisen Leen ja saksalaisen Stefanin. Huonekaveri on väärä termi, koska meillä jokaisella on täällä talossa omat noin 15m^2 kokoiset huoneet. Takasin tultuani tuli annettua myös kämppiksille laatikot suomalaista salmiakkia. Isäntäperheelle oli tuliaiset annettu jo aikaisemmin päivällä.

18.8.2011

Ensimmäinen täysi päivä Fullertonissa alkoi aikaisella heräämisellä n. klo 4.30. Olen pitänyt itseäni enemmänkin iltaihmisenä, mutta näköjään ihminen voi tällä saralla kehittyä. Todellisuudessa aikaista heräämistä selittänee aikaero ja sekaisin mennyt unirytmi. Aloitin aamuni suihkulla ja aamupalalla. Aamupalalla tapasin ensikertaa myös vuokraemäntäni miehen Johnin. Päivä kului melko nopeasti paikkoihin tutustuessa ja uusien kavereiden kanssa rupatellessa. Isäntäpariskunta oli pyytänyt meitä jo edellisenä iltana lähtemään kanssaan ulos syömään. Olimme sopineet, että kaikki olisivat kotona klo 18, jolloin lähtisimme. Kulttuurit törmäsivät ensikertaa tässä vaiheessa. Itse olin valmiina jo hyvissä ajoin, kuten myös saksalainen kämppäkaverini. Korealaista kämppistä ei näkynyt missään edes klo 18. Päätimme tästä huolimatta lähteä, koska kaikille oli tiedotettu ruokailuista jo edellisenä iltana ja lisäksi Martha oli jättänyt lapun asiasta keittiön pöydälle.

Ajoimme muutaman mailin isäntäpariskunnan Buickilla ravintolaan. Fullertonin katuprofiili noudattaa perinteistä amerikkalaista suunnittelua. Kadut ovat kuin viivoittimella piirrettyjä suoria. Suomeen nähden suurin ero lienee asfaltin koostumuksessa, joka on hyvin hienojakoista ja näin ollen melua ei juuri auton sisälle kantaudu. Toisekseen jenkit tykkäävät rakentaa teitä 2,5m x 2,5m betonikuutioista. Mene ja tiedä, mikä idea tässä sitten on taustalla. Vaikka mainitsinkin tiestön miellyttävyydestä, on se hiukan harhaanjohtavaa. Kadut ovat paikoin hyvin huonossa kunnossa. Routavaurioita yms. halkeamia on hyvin paljon, vaikka olemmekin etelässä.

Päästyämme buffet-ravintolaan edessämme oli arvatenkin 6-8 noutopöytää täynnä erilaisia antimia, kuten lihaa, kanaa, kalaa, rapua, kotiloita, salaattia, juomaa, jälkiruokia yms. Suomesta poiketen ravintolassa oli useita tarjoilijoita sekä erityiset lihanleikkaajat, jotka leikkasivat ruokailijoille tuoretta lihaa. Jutustelimme ruokailun yhteydessä niitä näitä. Totesimme saksalaisen kämppikseni kanssa, että nämä keskustelut ovat varmaankin kaikkein antoisimpia. Pääsemme treenaamaan omaa kielitaitoamme aitojen amerikkalaisten kanssa. Jenkit ovat myös hyvin ulospäin suuntautuneita ja kiinnostuneita Euroopasta. Suomi ja Ruotsi tuntuvat tosin menevän heiltä sekaisin aika-ajoin.

Ruokapöydässä olimme keskustelleet hyvin laajasta eri asioista ja keskustelujen aikana ilmeni, että Marthan mies John on intohimoinen pitkien matkojen juoksija. Tilaisuus oli mitä parhain kysyä neuvoa uusien juoksukenkien ostamiseen. Vaikka en mikään huippujuoksija olekaan, tykkään juosta omaksi ilokseni. Tiesin, että useimmat ammattilaiset pitävät Asics-merkkiä parhaana. Tätä mieltä oli myös John. Hän sanoi, että ero on huikea eikä muita merkkejä edes kannata harkita. Tuumasta toimeen lähdimmekin suoraa ravintolasta Kohl´s-kauppaan. Itselleni Kohl´s oli tullut tutuksi aikaisemmalta Amerikan matkalta. Kohl´s on verrattavissa jokseenkin kotimaamme Stockmanniin. Merkkituotteita on tarjolla, mutta hinnat eivät ole mitenkään erityisen halvat amerikkalaisille kuluttajille. Tosin elokuun loppupuolella on mahtavat alennusmyynnit ja itsekin sain $99,99 lenkkarit reilusti alle puoleen hintaan. Lisäksi ostimme vielä juoksusukkia kuusi paria kolmen hinnalla. Kolme paria tuli sitten myytyä Stefulle illalla.

19.8.2011

Tänään meni koko päivä orientaatioseminaarissa. Seminaari oli hyvin pitkä ja ajoittain jopa hieman tylsä. Yksi puhujista puhui 45min lunttaamisesta ja sen moraalista. Eräs puhujista kiinnitti huomionsa minuun (johtui varmaan punaisesta t-paidastani :D) ja kysyin kuinka luennoitsija saa luokan hiljaiseksi omassa yliopistossani. Kysymys kohdistui minuun, kun salama kirkkaalta taivaalta. Sekuntin tuhannesosan mietittyäni tokaisin kovaan ääneen: ” Well, usually the lecturer says only shut up!” Lähipöydissä olleet opiskelijat olivat varmaankin ainoita, jotka kuulivat mitä sanoin ja naurahtivat.

Orientaatiopäivälle oli myös järjestetty ruokailu. Ruoka kahvitarjoiluineen oli erittäin hyvää. Päivän aikana tuli tutustuttua useampaan korealaiseen opiskelijaan. Korealaisia ja muita aasialaisia on muuten opiskelemassa yliopistolla aika paljon. Seuraavaksi suurin ryhmä lienee saksalaiset. Pöytään tuli myös istumaan iäkäs kiinalainen pariskunta. He olivat muuttaneet Yhdysvaltoihin 1950-luvun lopulla ja olivat mukana Amerikkalainen ystävä –toiminnassa tms. He keräsivät nimiä papereihin, mikäli me vaihto-opiskelijat haluaisimme amerikkalaisen ystävän. Nimi paperiin tuli laitettua, vaikkakin omalla kohdallani kontaktit amerikkalaisiin hoituvat melko hyvin jo isäntäperheen kautta. Lisäksi pöytäkuntamme osallistui myös seuraavana päivänä pidettyyn Fullertonin kiertoajeluun. Kiertoajelun vetäjänä toimi Betty, joka oli varmastikin jo eläkkeellä. Ymmärtääkseni hän oli työskennellyt Fullertonin yliopistolla aikaisemmin. Sanottuani olevani Suomesta Betty innostui, sillä hänen tyttärensä oli nuoruudessa seurustellut suomalaisen miehen kanssa. Betyllä riittikin juttua suomalaisuudesta ja suomalaisten ja ruotsalaisten kisailusta yms.

Orientaation jälkeen kävin hommaamassa itselleni amerikkalaisen puhelinliittymän. Harmikseni joudun myös ostamaan puhelimen, sillä oma puhelimeni ei tukenut paikallista verkkoa. Puhelin kaupat hoidettiin sulavasti, vaikkakin puhelimiin ja verkko-operaattoreihin liittyvä sanasto ei ehkä ole vahvinta alaani. Tämän jälkeen joku Leen kaveri heitti meidät kotiin autollaan. Loppu ilta meni pyöriessä Stefanin kanssa yliopiston läheisyydessä. Kotiin tullessamme keskustelimme myös Leen kanssa baseball-otteluun menemisestä ties kuinka monetta kertaa. Molemmat kämppikseni tuntuvat olevan urheilumiehiä.

Esipuhe

Tähän blogiin kirjoitellaan kahden kylterin voimin seuraavan neljän kuukauden ajan vaihto-oppilasajastamme Fullertonissa Kaliforniassa. Meille molemmille vaihtoon lähteminen on täysin uusi kokemus. Vaihtoon lähtemisen syyt ovat meillä hyvin moninaisia. Petrille vaihtoon lähteminen on pakollista osana hänen opintojaan. Itselleni vaihtoon lähteminen oli vapaaehtoista ja tuntui otolliselta ja ainutkertaiselta tehdä juuri nyt.

Uskomme opiskelijavaihdon kasvattavan meitä ihmisinä sekä tarjoavan meille unohtumattomia kokemuksia loppuelämäksemme. Nähtäväksi jää, kuinka paljon fyysisesti raskaampia kylterit tulevat takaisin roskaruuan kehdosta xD